Älä tukehduta liiketoimintaasi. Minimoi epäpuhtaan ilman vaikutukset ympäristöön ja henkilöstöön ja estä laitteistojen korroosio jäteveden käsittelylaitoksille tarkoitetuilla Camfilin kaasun-, hajun- ja korroosionhallintaratkaisuilla.
Väestönkasvu ja ilmaston lämpeneminen aiheuttavat yhdessä merkittäviä haasteita puhtaan veden saannille. Jäteveden käsittelylaitokset ovat erittäin tärkeä osa infrastruktuuria lähes kaikkialla maailmassa.
Pahat hajuhaitat ovat yleinen ongelma jäteveden puhdistuksessa. Kaupunkien levittäytyessä yhä laajemmalle ja viheralueiden suojelun merkityksen kasvaessa jätevesilaitokset sijaitsevat usein asumiskeskittymien lähistöllä. Hajut eivät pelkästään aiheuta epämukavuutta laitoksessa ja ympäristössä, vaan niillä voi olla merkittävä vaikutus henkilöstön terveyteen ja turvallisuuteen sekä käsittelylaitteiden kuntoon.
Toisin kuin aiemmat jätevesien käsittelylaitokset, jotka usein sijaitsivat kaukana kaupungeista, nykyaikaiset laitokset sijaitsevat yleensä lähellä kaupunkia ja ne sijoitetaan mahdollisimman suljettuihin tiloihin, toisinaan osittain tai kokonaan maan alle.
Suljettu tila auttaa pitämään hajujen leviämisen kurissa, mutta siitä aiheutuu muita ongelmia. Tilaan voi erityisesti kertyä metaania, joka on hajuton, mutta räjähdysherkkä kaasu. Siksi suljetut tilat täytyy ilmastoida, jotta niiden metaanipitoisuus pysyy turvallisella tasolla. Poistoilman vapautuessa laitoksesta ilmakehään vapautuvat samalla myös pahanhajuiset kaasut. Poistoilmajärjestelmään täytyy integroida hajunhallintaratkaisu.
Hajun taustalla on monimutkainen kaasuseos. Ikävimpiä kaasuja ovat rikkivety (”mädän kananmunan haju”, H2S) ja merkaptaanit, mutta pahanhajuisessa ilmassa on mukana myös orgaanisia rikkiyhdisteitä, ammoniakkia (NH3) ja orgaanisia vetykaasuja.
Jäteveden käsittelylaitoksilla ongelmia aiheuttavat myös happamat kaasupäästöt. Jos kaasuja ei poisteta ohjaamojen tuloilmasta, ne vahingoittavat sähkölaitteita, joilla säädellään monimutkaisia prosessilaitteita, kuten pumppuja ja tuloputkia.
Molekyylisuodatus ratkaisee käsittelylaitosten epäpuhtauksia sisältäviin päästöihin sekä tuloilmaan liittyvät yleiset ongelmat. Ratkaisuilla on muun muassa seuraavia hyötyjä:
Suojele ympäristöä ja ihmisiä teollisissa prosesseissa syntyviltä vaarallisilta hiukkasilta ja molekyyleiltä tai niiden vaarallisilta pitoisuuksilta, noudata paikallisia turvallisuusmääräyksiä ja pienennä poistoilman suodatuksen käyttökustannuksia.
Monilla teollisuuden aloilla tuvallinen ja tehokas toiminta edellyttää elektronisia ja sähköisiä valvonta- ja säätölaitteita. Ennenaikaisen rikkoutumisen välttämiseksi laitteet on suojattava valmistusprosessissa käytettävien kemikaalien aiheuttamalta syöpymiseltä.
Usein ilmansuodattimien tai pölynkerääjien alkuperäinen hankintahinta on vain jäävuoren huippu. Todelliset energia-, huolto- ja hävittämiskustannukset piilevät pinnan alla. Jotta päätös olisi pitkällä aikavälillä taloudellisin, kaikki tekijät huomioon ottava yksityiskohtainen laskelma auttaa vähentämään kokonaiskustannuksia.
Elektroniikka ja optiikka Ruoka ja juoma Biotieteet ja terveydenhuolto Julkiset kiinteistöt Standardeja ja asetuksia Kestävä Kehitys Tuotanto ja logistiikkaKorroosiota ei yleensä tunnisteta, ennen kuin se on liian myöhäistä, ja seurauksena on vahinko, joka olisi voitu estää. Camfilin AirImage-COR-korroosionvalvontamittari seuraa ilmassa olevia syövyttäviä kaasuja ja ilmoittaa, milloin ilmansuodattimet on vaihdettava, jotta herkät elektroniset laitteet pysyvät suojattuina.
Elektroniikka ja optiikkaEpäpuhdas ilma heikentää työskentelyolosuhteita jäteveden käsittelylaitoksessa ja aiheuttaa haittoja myös laitoksen ympäristöön. Turun seudun puhdistamon ilmanvaihtojärjestelmät optimoitiin paremmin vastaamaan nykyisiä tarpeita Camfilin avulla
Kaikki tuotteitamme ostavat ihmiset eivät ole ilmansuodatuksen asiantuntijoita, eikä heidän myöskään tarvitse olla. Camfil Cityn tarkoituksena on antaa kaikille mahdollisuus oppia perusteet siitä, mitä puhtaan ilman ratkaisumme voivat tehdä heidän hyväkseen.
CamCarb VG -moduulit ovat kestäviä ratkaisuja, jotka sopivat täyteilma- (ulkoilma) ja kierrätysilmajärjestelmiin. Ensisijainen käyttötarkoitus on happamien kaasujen hallinta, jotka aiheuttavat elektroniikan ja sähkölaitteiden korroosiota raskaassa prosessiteollisuudessa, kuten sellu- ja paperitehtaissa, petrokemian jalostamoissa, kaivos- ja metallinjalostustoiminnoissa sekä jätevedenpuhdistamoissa.
Jätevesi käy läpi pitkän prosessin Middelfart jätevedenpuhdistamossa, jossa jätevesi käsitellään ja prosessin lopussa siitä tulee lopulta puhdistettua vettä, joka päästetään sitten Middelfartia ympäröivään mereen. Lisäksi sivutuotteena syntyvä biokaasu muunnetaan sähköksi ja lämmöksi sekä biolannoitteeksi, jota käytetään viljelijöiden pelloilla.